Sipoon kunnan PopUpSipoo-hanke (2016-2019) oli osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihanketta, jonka tavoitteena oli parantaa epätasaisesti jakautunutta taiteen perusopetuksen ja lastenkulttuurin saatavuutta Suomessa. Kärkihankkeen aikana alakouluille vakiintui Sipoossa alakoululaisten harrastajaryhmiä etenkin suosituimmissa harrastusryhmissä, parkourissa ja elokuvassa. Harrastetoiminta Sipoon kunnan koordinoimana päättyi hallituksen kärkihankerahoituksen päättyessä. Parkour - ja elokuvaharrastetuntitoiminta sai kärkihankkeen jälkeen jatkoa sipoolaisen yhdistyksen, PopUp ry:n, ylläpitämänä.
Lukuvuonna 2020-2021 toimintaa kehitetään edelleen laajentamalla harrastustoimintaa myös aikuisille tarjottaviin ryhmiin.