PopUp ry mukana Suomen harrastamisen mallissa
PopUp ry on ollut syksystä 2021 alkaen mukana edistämässä harrastamisen Suomen mallia, joka pyrkii luomaan jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuden mieluisaan ja maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Harrastusmallissa aluehallintovirastot myöntävät kunnille avustuksia maksuttoman harrastustoiminnan järjestämiseksi. Sipoon kunnassa Suomen harrastamisen malli on nimeltään "Hobari". Ilmoittautuminen Sipoon kunnan Hobari-ryhmiin tapahtuu kunnan järjestelmän kautta täältä. Ryhmät ovat kaikille avoimia harrasteryhmiä aiemmasta harrastuneisuudesta riippumatta. Tervetuloa mukaan! |
PopUp ry:n järjestämät Hobarin harrastetunnit ovat osa Opetus— ja kulttuuriministeriön rahoittamaa harrastamisen Suomen mallia, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia ja mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastustoimintaa järjestetään 1.-9.luokkalaisille lapsen omassa koulussa tai sen lähiympäristössä koulupäivän jälkeen, klo 13-17 välillä.
|
Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä, jossa oppii tiimityöskentelyä. Tunneilla toimimme pienryhmissä, joissa teemme kaiken elokuvan toteuttamiseen liittyvän alusta loppuun saakka itse: elokuvan suunnittelun, kuvaamisen, näyttelemisen, ohjaamisen, leikkaamisen ja editoinnin.
Elokuvan toteuttamiseen sisältyy paljon suunnittelua: miten tarinaa voidaan kertoa, miten kuvataan, missä kuvataan, millaista puvustusta ja lavasteita voidaan käyttää. Tunneilla on usein monta ryhmän jäsentä tekemässä eri asioita yhtä aikaa: joku suunnittelemassa puvustusta, jotkut harjoittelemassa kohtausta ja joku valmistamassa kuvauspaikkaa valmiiksi. Elokuvatunneilla saa olla sekä kameran edessä että takana. Elokuvien leikkausta voidaan jakaa usealle oppilaalle, joiden leikkaamat kohtaukset yhdistetään lopulta yhdeksi kokonaisuudeksi. |
MITÄ ELOKUVATUNNEILLA TEHDÄÄN?
Elokuvatunneilla käymme läpi elokuvantekemisen perusteet kaikkine vaiheineen mallintaen todellisten tuotantorakenteiden prosesseja. Elokuvantekemiseen liittyviä osa-alueita ovat mm. käsikirjoittaminen, puvustusten ja lavasteiden suunnittelu, näytteleminen, ohjaaminen, kuvausten suunnittelu, kuvaaminen ja leikkaaminen. Vaikka elokuva on teknologiasidonnainen taiteenala, johon liittyy paljon erilaisten laitteiden hallintaa, sen keskiössä on kuitenkin tarinankerronta. Tunneilla opettelemmekin myös tarinankerrontaa sekä sitä, millaisia kerrontatapoja videokuvassa on ja miten videolla voidaan tuottaa tarinaa. MITÄ TARVITSEN MUKAAN TUNNEILLE? Käytämme elokuvatunneilla tabletteja, GoPro-kameroita sekä järjestelmäkameroita. Editoimme elokuvia myös tietokoneohjelmilla. Et tarvitse tunnille omia laitteita, mutta voit halutessasi tuoda tunnille mukaan oman tallentavan laitteesi (esim. kännykkä). Elokuvan tekeminen koostuu pienistä osasista, jotka kaikki ovat tärkeitä lopputulokselle. ELOKUVAOPETTAJAT
Sarah Couprie Venla Roponen Sini-Marja Niska Sarah Couprie Sarah Couprie on valmistunut National Film and Television Schoolista Englannista ja työskentelee freelancerina elokuva- ja TV-tuotantoalalla. Hän opettaa elokuvaharrastetunteja Sipoon lisäksi myös Helsingissä. Venla Roponen Venla Roponen on valmistunut Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2019. Maisteriopinnot Venla teki keskittyen liikkuvaan kuvaan. Hän on toiminut apulaisena elokuvaprojekteissa ja suorittanut työharjoittelunsa elokuva-alan kansainvälisessä elokuvakoulussa FilmFactoryssa, Sarajevossa. Venla on pitänyt vuosien varrella erilaisia kuvataide-, valokuva- ja elokuvataidekursseja lapsille ja nuorille. |